Ensimmäinen varsinainen miinamiesten yhdistys perustettiin 30.10.1940. Nimeksi yhdistykselle tuli MiK/HLo:n aseveljet ry-niminen yhdistys, lyhenne tarkoittaa Miinakomppaniaa ja Helsingin lohkoa. Yhdistys irtaantui aiemmasta väliaikaisesta MiK/RT 1:n aseveliyhdistyksen toimikunnasta. Perustamisesta ilmoitettiin kirjeitse kaikille Miinakomppaniassa Helsingin lohkolla toimineille aseveljille. Jäsenkortteja painettiin 500 kappaletta. Erikseen päätettiin, että invalidisoituneet aseveljet, joista käytettiin nimeä invalidiveljet, vapautettaisiin sekä liittymis- että jäsenmaksusta. Yhdistys teki myös päätöksen selvittää kaikkien invalidisoituneiden ja kaatuneiden aseveljien tiedot sekä tarvittaessa tukea näiden ja heidän omaistensa toimeentuloa, mikäli siihen olisi tarvetta. Pääkaupunkiseudulla toiminut yhdistys kokoontui muun muassa Mikadon yläsalissa, Fysiologisella laitoksella, Helsingin Autotarvike Oy:ssä, HOK:n kerhohuoneessa, Suomen Messujen toimistossa sekä Ravintola YH:ssa.

Yhdistyksen käynnistäessä toimintansa se sai monia lahjoituksia. Aseveli Hämäläiseltä yhdistys sai puheenjohtajan nuijan ja aseveli Björkroth lahjoitti yhdistykselle toimistotarpeet. Yhdistyksen varallisuus oli alkuvaiheessa 333,20 mk. Yhdistys vastaanotti Melkistä saadun reserviläisille kuuluvan kaluston, jonka arvioitiin olevan noin 86 950 markan arvoinen. Tarkempaa määritelmää kaluston laadusta ei ole tallennettu yhdistyksen asiakirjoihin.

Liittymismaksu oli kymmenen markkaa ja jäsenmaksu alkuun kaksikymmentä markkaa, mutta kokous teki päätöksen jäsenmaksun puolittamisesta kymmeneen markkaan. Yhdistyksen merkiksi päätettiin ottaa Suomen Aseveliliiton yleinen merkki, johon liitetään sana ”miina”. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Niilo Torvinen, varapuheenjohtajaksi Onni Parkkinen, sihteeriksi Esko Manninen ja hallituksen muiksi jäseniksi Yrjö Pykäläinen, Tauno Marttinen, Yrjö Hämäläinen ja Valter Björkroth.

Jäsenmäärä oli noin 120. Jäseniksi hyväksyttiin vuosien 1939-1940 sodan aikana MiK/HLo:n puitteissa maan vapauden puolesta toiminut henkilö. Jäseniksi haki niin miinanraivaustehtävissä toimineita henkilöitä kuin lottia ja muita tukitehtävissä olleita. Yhdistys määritteli tarkoituksekseen toimia yhdyssiteenä sodan 1939-1940 aikana toimineiden henkilöiden aseveljeyden säilyttämisen ja syventämisen hyväksi, tukea jäseniään ja toimia maan itsenäisyydelle välttämättömän puolustustahdon ja – alttiuden kasvattamiseksi. Erikseen oli mainittuna, ettei yhdistys sekaannu valtiollisiin asioihin. Mikäli yhdistys lopettaisi toimintansa sen varat perii Suomen Aseveljien liitto, ja mikäli sitä ei ole olemassa (tämä oli kirjattu jo vuonna 1940) menee varat Sosiaaliministeriölle, jonka tulee käyttää varat lähinnä Suomen sodissa invalideiksi tulleiden sekä heidän ja heidän kaatuneiden aseveljiensä varattomien omaisten huoltoon. Yhdistys sai varoja toimintaansa muun muassa keräyksistä ja jäsenmaksuista. Yhdistys myös myi hallussaan ollutta omaisuutta kuten verkkoradiolaitteen (2700 mk), liivejä á 30,- sekä rekiturkkeja ja matkaradioita.

Yhdistyksen toiminta oli osaksi hyväntekeväisyyttä ja aseveljien avustamista. Jouluna sairaalassa ollutta aseveljeä muistettiin lahjalla ja keväällä 1941 käynnistettiin keräys, jonka avulla aseveljien perheitä kyettäisiin tarvittaessa tukemaan. Yhdistys järjesti illanviettoja ohjelmineen eri joukko-osastoissa, muun muassa Rannikkoprikaatissa. Toiminta hoidettiin ”entisellä tunnetulla rutiinilla”. Ohjelmalliset tapahtumat toivat yhdistykselle myös uusia jäseniä. Palmusunnuntaina 6.4.1941 yhdistys järjesti jäsenilleen ohjelmallisen illanvieton Rakennusmestarien talossa. Kutsuttavien kohdalla keskustelu ryöpsähti laajemmaksi. Yksi aseveljistä totesi, ettei aseveliyhdistysten illanviettoihin pitäisi sotkea perheitä. Aseveli-illat olisivat erikseen ja vaimot erikseen. Muu hallitus päätti, että kukin jäsen saa tuoda mukanaan yhden seuralaisen, on se sitten omainen, vaimo, morsian tai joku muu.

Marraskuun 1940 alussa järjestettiin Suomen Aseveljien liiton keskustelukokos. Yhdistyksen jäsenet toivat kokousterveisinä tietoa vetoomuksesta, jonka mukaan kaikkia helsinkiläisiä aseveliyhdistyksiä kehotettiin liittymään suojeluskuntiin. MiK/HLo:n aseveljet pitivät asian olevan siinä määrin arkaluonteinen, ettei yhdistys ryhdy välittömästi mihinkään toimenpiteisiin vetoomuksen suhteen. Yhdistys teki myös päätöksen, ettei jäsenistöä tiedoteta vetoomuksesta.

Yhdistyksen ensimmäiseksi kunniajäseneksi valittiin rouva Lolan Wasström. Perusteluina todettiin hänen muun muassa toimineen sodan aikana erityisen ansiokkaasti nykyisen yhdistyksen jäsenten hyväksi. Rouva Wasström toimi muun muassa lottana.

Yhdistys oli saanut hallintaansa rauhan aikana suojeluskunnille luovuttamiaan konepistooleita. Sodan jälleen ollessa käynnissä Rannikkoprikaati vaati aseita itselleen. Hallituksen kokouksessa päätettiin suostua Rannikkoprikaatin ehdotukseen sillä ehdolla, että Rannikkoprikaati sodan jälkeen palauttaa ne jälkeen suojeluskunnille.

Yhdistyksellä oli lahjatavaroita, jota päätettiin lahjoittaa rajaseudun asukkaille. Kohteeksi yhdistys valitsi Hyrsylän mutkan asukkaat. Aseet, joiden tyypistä ei kokouspöytäkirjoihin jäänyt tarkempia tietoja, päätettiin luovuttaa Suojeluskuntain kauppaan ja radio luovutettiin Siirtoväen radiokeräykseen. Lisäksi yhdistyksellä oli peitteitä, radio, kirveitä ja sahoja, seinäkello, ilmakivääri, Parabellum- ja Coltpistoolit, ilmapistooli sekä piirustuspöytä. Osa myytiin ja osa lahjoitettiin eteenpäin. Yhdistys päätti pitää omaisuudestaan tässä vaiheessa vain pianon.

2.3.1942 johtokunnan kokouksessa nostettiin esille ajatus yhdistyksen nimenmuutoksesta. Nimiehdotuksen löytämiseksi päätettiin julistaa nimikilpailu ja paras ehdotus palkittaisiin sadan markan palkinnolla. Nimikilpailun kärkikaksikoksi kohosi nimet Merimiina-aseveljet ja Miinanraivaaja Aseveljet. Huhtikuun vuosikokouksessa syntyi vielä lisäehdotuksia. Johtokunta päätyi esittämään nimeksi Merimiina-aseveljet-nimeä, mutta vuosikokouksessa tehtiin esitykset: Miinanraivaajat ry, Miinanraivaaja-aseveljet ry, Rannikkomiinamiehet ry sekä Rannikkopioneerit ry. Äänestyksessä jakauma oli tasapuolinen.

Rannikkomiinamiehet ry sai kuusi ääntä, Miinanraivaajat ry viisi ääntä, Merimiina-aseveljet neljä ääntä, Rannikkopioneerit kolme ääntä ja villinä korttina Miinamiehet yhden äänen. Äänestys uusittiin ja tällöin äänet jakautuivat 8-8 Rannikkomiinamiehet ry:n ja Miinanraivaajat ry:n välillä. Nimimuutoksen käsittely päätettiin siirtää erimielisyyksien takia seuraavaan kokoukseen. Yleinen kokous päätti kokouksessaan 25.4.1942 uudeksi nimeksi Miinanraivaajat ry aseveliyhdistys. Nimimuutos vahvistettiin vuoden 1943 vuosikokouksessa ja vuonna 1943, jolloin seuraava sota oli jo pitkään jyllännyt maassamme, teki yhdistys MiK/HLo:n aseveljet muutosilmoituksen yhdistysrekisteriin. Tällöin yhdistyksen nimeksi muutettiin Miinanraivaajat Aseveliyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikkana oli, kuten jo aiemminkin, Helsinki. Sääntöjä muokattiin siten, että yhdistyksen tarkoitus aikaraja 1939-1940 muutettiin ”miinatehtävissä toimineiden henkilöiden kesken syntyneen aseveljeyden säilyttämiseksi ja syventämiseksi” ja jäseneksi voitiin ottaa jokainen sotien aikana miinatehtävissä olleeseen yksikköön kuulunut maan vapauden puolesta toiminut henkilö.

25.3.1943 kokouksessa esiin nostettiin ajatus yhdistyksen laajentumisesta. Asia päätettiin polkaista käyntiin ottamalla yhteys Miina-aseen tarkastajaan. Seuraavassa kokouksessa asiaa pohdittiin alustavan kartoituksen jälkeen. Ilmeni, että asiassa olisi hyviä ja huonoja puolia.  Kokouksessa todettiin kommodori Huttusen lupautuneen tukemaan asiaa, ja niinpä päätettiin ottaa yhteys Laivaston ja Prikaatin miinanraivaajiin. Asiasta ei tämän jälkeen löydy lisätietoja.

22.1.1945 yhdistys kokoontui ja puheenjohtaja totesi kutsuneensa yhdistyksen kokoon epävarman tilanteen takia. Epävarmojen aikojen ohella yhdistyksen taloudellinen tilanne oli heikko. Tämän johdosta esitettiin yhdistyksen liittymistä Helsingin Lohkon Aseveliyhdistykseen. Merkinnät yhdistyksen toiminnasta päättyvät edellä mainittuun kokoukseen. Tammikuun tapahtumat etenivät nopeasti ja koko aseveliyhdistyskenttä lakkautettiin tammikuussa 1945. Näin päättyi myös Miinanraivaajat ry:n toiminta.

Kuvat KANSALLISARKISTO