VI Raivaajaosasto oli tukeutuneena Lavansaaren ja Seiskarin alueelle, mutta heillä ei ollut maihinnousuoikeutta yhteenkään Neuvostoliitolle siirtyneeseen saareen. Emälaiva Suomen Joutseneen haluttiin hakea samoilta seuduilta uusia kiuaskiviä, mutta tähänkään ei saatu lupaa.[i]
Toisinaan löytyi sentään yhteishenkeä: vuonna 1945 heinäkuussa 8. Laivue ei kyennyt kiinnittymään myrskyn takia emälaivansa Suomen Joutsenen kylkeen. Lähin turvallinen kiinnittymispaikka oli läheinen Lavansaari ja niinpä raivaajat suuntasivat kohti neuvostoliittolaisten satamaa. Etummainen alus, Panu, kiinnittyi onnistuneesti siellä olevan tankkiproomun kylkeen ja muut alukset seurasivat perässä. Laivueen päällikkö kävi neuvonpidossa paikallisen päällikön kanssa ja Lavansaaresta tuli osastolle yhdeksi yöksi hätäsatama. Uni ei kuitenkaan tullut, vaan miehet liikuskelivat aluksillaan. Pian alkoi proomun suunnalta kuulua balalaikan soittoa, suomalaiset puolestaan kaivoivat esille hanurin. Lopulta Suomenlahden yössä tanssittiin proomun kannella, tanssikaverina suomalaisilla raivaajilla oli neuvostoliittolaisia naisupseereita![ii]
Loppukaudella 1945 Raivaajalaivaston työ keskittyi Suursaaren ja Tytärsaaren alueille. Laivasto tukeutui mainittuihin saariin, mutta maihin ei ollut asiaa. Jokunen poikkeus sentään sallittiin ja osa raivaajista muistaa yhä käynnit Suursaaren kasinolla elokuvissa – neuvostoliittolaisten saattaessa heitä konepistoolien kera.[iii]
[i] Aamulehti 6.11.21995. Salmelin Pentti,
[ii] Brusi, Urho. s. 50-51
[iii] Aamulehti 6.11.21995. Salmelin Pentti