Toisinaan ”vaaratilanteita” tapahtui raivaustyöhön osallistuville ilman, että ehdittiin edes miinakentille asti. Tämä ilmenee seuraavasta kertomuksesta. Alus oli eräs 1940-1950-luvun taitteessa maahamme saaduista miinanraivaaja-aluksista. Haastattelu on tehty huhtikuussa 2012, kertoja haluaa yhä olla nimettömänä. Se hänelle sallittakoon, jutussa mainittu päällikkökin kun saattaa lukea tämän.

Palvelin radistina miinanraivaajalla. Työpisteeni oli aluksen radiohytissä. Laivueemme tuli Suomenlahdelta Pansioon huoltoon ja me saimme muutaman päivän loman. Ennen lomille lähtöä jokaisen piti antaa puhelinnumero, josta tavoittaa tarvittaessa. Jos ei ollut puhelinta, niin sitten tarkka osoite, jonne auto tai moottoripyörälähetti tulee ilmoittamaan mahdollisesta aiemmasta paluusta. Lähtiessäni miinanraivaajalta suljin radiohytin, otin Merivoimien salakirjoitussanomalaatikon eli matolaatikon, suljin radiohytin, lukitsin oven huolellisesti ja vein avaimen ja matolaatikon päällikön hytissä olevaan kaappiin. Sen jälkeen lähdin kotiin.

Kahden vuorokauden kuluttua sain soiton, jossa minut komennettiin nopeasti takaisin sotasatamaan. Laiturilla poosu oli meitä vastassa, samoin päällikkö. Ohittaessani hänet hän sanoi minulle: ”Pidä hyvä huoli ja anna ruokaa”. Tein kunniaa sotalipulle, astuin laivaan ja sanoin kansimiehelle ”Pidä hyvä huoli ja anna ruokaa”. Hän katsoi minua kuin tärähtänyttä ja ihmetteli mitä minä höpisen. Luulin, että päällikön minulle sanoma asia oli ollut tunnussana, mutta ei se sitten ollutkaan. Ihmettelin asiaa ja kansimies varmasti ihmetteli minun käytöstäni.

Hain radiohytin avaimen ja salakirjoitusavainlistat, menin radiohytin ovelle, avasin oven, laitoin radiolaitteet päälle ja otin koodit esille. Huomasin, että myös amiraali oli tullut laivan kyytiin. Odottelin, että päällikkö antaa lähtökäskyn. Lähtökäskyä odotellessani ihastelin jälleen radiohyttiä: keskellä hyttiä oli liikkuva, ylellisen oloinen tuoli, seinustalla sohva ja hieman hytin korkeutta lyhyemmän verhon taakse oli kätketty naulakkosyvennys. Lopulta tuli ilmoitus, että lähdetään liikkeelle. Riisuin takkini ja tarkoituksenani oli laittaa se verhon takana olevaan naulakkoon. Jokin verhojen alaosassa kiinnitti katseeni: korkokengät! Ja niiden yläpuolella verhon alaosan alla näkyi myös ohutta nilkkaa. Vetäisin verhon nopealla liikkeellä auki ja minua katsoi suoraan silmiin kaunis nuori nainen. ”Mistä olet tullut”, kysyin. ”Päällikkö toi”, tyttö sanoi ja itki raukka samalla. Hän oli kaunis, päällään hänellä oli vain pieni roiskeläppä.Hieman rauhoituttuaan tyttö kertoi, että hän oli ollut laivalla kaksi vuorokautta päällikön kanssa upseerimessissä. Tiesin, että palaamme illalla satamaan. Nyt aloin jännittää jos amiraali haluaa tulla käymään radiohyttiin. Äkkiä mieleeni muistui, mitä päällikkö oli minulle laiturilla sanonut: ”Pidä hyvä huoli ja anna ruokaa”! Eli minun tuli huolehtia tytöstä! Menisinkö ilmoittamaan tytöstä komentosillalle? Silloin päällikkö saisi potkut ja varmaan myös minä. Jos en ilmoita ja amiraali tulee radiohyttiin, taas tiedossa on potkut, ainakin minulle. Mitä siis tehdä? Päätin, että tyttö sai jäädä radiohyttiin. Päivän mittaan tytölle tuli nälkä. Mietin hetken mitä tehdä. Otin pakkini ja kävin hakemassa alhaalta keittoa. Pyysin paljon, sanoin että minulla oli kova nälkä. Tyttö sai ruokaa. Sitten hänelle tuli pisuhätä. Mietin, että mitäs nyt sitten tehdään! Hain keittiöstä likaämpärin. Siellä ihmeteltiin mihin minä sitä tarvitsen. Sanoin, että voi tulla paha olo. Kokki ihmetteli, mutta sain ämpärin. Kun tyttö oli tehnyt tarpeensa ämpäriin, mietin minne sen tyhjennän! En voinut heittää laidan yli, sillä joku olisi nähnyt. En voinut pitää myöskään hytissä, sillä se olisi alkanut haista. Vaihtoehdot olivat vähissä, joten tyhjensin sen kannelle. Tulimme lopulta takaisin laituriin ja amiraali poistui laivalta. Pian tämän jälkeen päällikkö tuli hyttiini. Sanoin aika selvin sanoin, että älä enää toista kertaa piilota tyttöystävääsi radiohyttiin!