SODANJÄLKEISESSÄ MIINANRAIVAUSTYÖSSÄ MENEHTYNEIDEN MIINANRAIVAAJIEN MUISTOMERKKI
1950-luvun lopulla alettiin pohtia valtakunnallista miinanraivauksesta kertovan muistomerkin hankkimista. Muistomerkkihanke käynnistyi komentaja Tapani Mattilan Meriupseeriyhdistyksen vuosikokouksessa 15.4.1959 tekemän esityksen perusteella. Hanke toteutettiin Meriupseeriyhdistyksen, Rannikkotykistön upseeriyhdistyksen sekä raivaaja-aseveljien yhteistoimin. Haapasaari valikoitui sijoituspaikaksi muun muassa siksi, että se oli raivaajalaivaston keskeisin tukeutumispaikka ja Haapasaaren lähivesillä oli tapahtunut useimmat raivaajien hengen vieneistä onnettomuuksista.
Alkuvaiheessa muistomerkkejä oli suunnitteilla kaksi. Haapasaareen suunniteltiin raivaustyön uhrien muistomerkkiä ja Helsinkiin valtakunnallista muistomerkkiä, joka muistuttaisi miinanraivaustyön merkityksestä maan talouselämälle. Haapasaaren suunniteltu muistomerkki oli alkuvaiheessa luotsitornin eli majakan ulkoseinään kiinnitettävä muistolaatta, jossa olisi lyhyt raivauskaudesta kertova teksti ja henkensä menettäneiden miesten nimiluettelo. Joulukuussa 1959 aikataulusuunnitelmana oli paljastaa Haapasaaren muistomerkki osana 9.7.1960 laivaston vuosipäivän juhlallisuuksia. Asia ei kuitenkaan edennyt alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Sekä muistomerkin paljastusajankohta että sen sijoituspaikka muuttuivat. Alkuvuodesta 1961 suunnitelmat olivat konkretisoituneet ja luotsitornin sijaan oli tehty päätös suuremmasta muistomerkistä toisaalle saaressa.
Helsinkiin suunnitellun muistomerkin paikaksi pohdittiin Kaivopuiston etelärantaa Itäisen Puistotien eteläosasta. Suunnitelmissa todettiin, että muistomerkin tulisi erottua selkeästi sekä maalta että mereltä katsottuna ja se voisi esittää aluksen keulaa ja raivattua miinaa. Muistomerkin oheen suunniteltiin laattoja, joissa kuvattaisiin karttapiirrosten ja numerotietojen kautta suoritettua raivaustyötä. Helsinkiin suunniteltua valtakunnallista muistomerkkiä ei kuitenkaan lopulta toteutettu.[i]
Haapasaareen sen sijaan muistomerkki saatiin. Muistomerkki sijaitsee saaren keskellä olevalla korkealla kalliolla. Muistomerkki on 2 x 1,2 metrinen pronssivalulaatta, joka on kiinnitetty sodanaikaisen ilmatorjuntatykin aseman merenpuoleiseen valliin. Laatan otsakkeena on Pro Patria. Pienellä tekstillä tämän alapuolella on:
Toisen maailmansodan rauhanehtojen velvoittamana Suomen laivasto ja Rannikkotykistö raivasivat syksystä 1944 syksyyn 1948 2000 miehen ja 200 aluksen voimin laajan merialueen Suomenlahden perukasta Ahvenanmerelle asti puhtaaksi sodan aikana lasketuista miinoista. Tässä vaativassa ja ankarassa työssä isänmaamme elinehtojen puolesta uhrasivat näillä vesillä henkensä 28 miestä.
Laatan alakulmassa on nimeltä mainittu 28 miehen nimet, jotka ovat saaneet surmansa varsinaisessa raivaustyössä 1944-1947 tai siihen suoranaisesti liittyvällä matkalla. Laatan oikeassa sivussa on teksti:
Navigare necesse est vivere nos este necesse. Raivaaja-aseveljet pystyttivät muistomerkin 30.7.1961. Aarno Ruusuvuori.
Muistomerkin suunnitteli arkkitehti, professori Aarno Ruusuvuori. Vaikka hän ja Outokumpu Oy sekä Wärtsilä-yhtymä yhdessä Crichton-Vulcanin kanssa osaltaan mahdollistivat itse pronssilaatan valmistamisen lahjoituksena, tarvittiin vielä monien eri tahojen tukea hankkeen onnistumiseksi. Kustannusarvio oli reilu 620 000 markkaa. Erilaisilla keräyksillä, lahjoituksilla ja korkotuloilla kokoon saatiin lähes koko summa – alijäämää jäi 99 markkaa.
Muistomerkki paljastettiin 30.7.1961. Tilaisuudessa puhuivat Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Oiva Koivisto sekä sodanaikainen merivoimien komentaja, kenraaliluutnantti Väinö Valve, joka esitti kiitokset raivaajille. Ote Valven puheesta:
”…Harvoin on muistomerkkiä pystytetty sen paremmin perustein kuin tämä, joka kertoo uhrautuvasta työstä isänmaan hyväksi. Harvoin on muistomerkkiä pystytetty paremmalle paikalle, kuin nyt tänne Haapasaarelle, joka oli keskeinen paikka miinanraivauksessa. Miinanraivaajat suorittivat vaikean työnsä vaatimattomasti ja vähin äänin muun osan kansasta tuskin tietäessä niistä uhrauksista, joita sota ja meri edelleen vaativat. On oikein ja kohtuullista, että niiden miesten muistoksi tulee tämä muistomerkki muistuttamaan meille ja tuleville sukupolville niistä uhrauksista, joita miinanraivaajat joutuivat antamaan. Minä ihailin ja kunnioitin silloin miinanraivaukseen osallistuneita. Minä ihailen ja kunnioitan heitä vieläkin. Ne miehet, joiden nimet on kaiverrettu tähän muistolaattaan, olivat parhaita miehiämme, miesten miehiä…”
Muistomerkki luovutettiin paljastustilaisuudessa Haapasaaren kunnan hallintaan. Haapasaaren liityttyä vuonna 1974 osaksi Kotkan kaupunkia siirtyi myös muistomerkin ”isännyys” Kotkalle.
[i] Muistomerkkityöryhmän pöytäkirja 16.12.1959, 15.1.1960 Tapani Mattilan kokoelma, Forum Marinum